Kirjailija Eeva Kilpi asuu Attendo-kodissa Tapiolassa. Hänen poikansa Jukka ja tämän puoliso Anu ovat vierailleet Eevan luona yli kolmen vuoden ajan. Heillä on pitkä kokemus hoivakodeista myös muiden sukulaisten kautta. Tämä on heidän tarinansa siitä, miksi Attendo on ollut heille suuri helpotus ja apu.
Rahilen äiti asui hoivakodissa lähes 10 vuotta. Kun saattohoitoaika koitti, hän näki läheltä, miten hoitajat pitivät hänen äidistään huolta. Rahile haluaa kertoa kokemuksestaan asukkaan läheisenä, jotta muut läheiset tietäisivät, millaista saattohoito voi parhaimmillaan olla.
Espanjalainen Marta saapui helmikuussa keskelle suomalaista talvea. Hän tuli Erasmus-vaihdossa tekemään hoivatyötä Suomessa ulkomaalaisena. Edessä oli 13 viikkoa Attendo Retonkihovissa Forssassa. Tässä artikkelissa Marta kertoo, millaista on ollut oppia hoivatyötä uudessa maassa ja mitä kaikkea hän on päässyt Suomessa kokemaan.
Kimmo aloitti lähihoitajan opinnot 50-vuotiaana ja löysi kotihoidosta oman paikkansa. Hän kertoo, miksi ihmisten kohtaaminen on parasta tässä työssä ja miten kotihoito on paljon enemmän kuin lääkkeiden jakamista.
Julkinen keskustelu läheisten hoivavastuun kasvattamisesta on ollut viime vuosina aktiivista. Keskustelun taustalla on usein julkisen talouden heikko tilanne ja säästötarve.
Pohditko, miten pääsee lähihoitajaksi oppisopimuksella? Miten työt, omat arjen menot ja opinnot voi yhdistää? Meillä Attendolla opiskelua ei tarvitse tehdä yksin, eikä sivussa muusta arjesta. Esimerkiksi yhteistyö Koulutuskeskus Salpauksen kanssa on rakentanut Lahden alueella polun, jossa oppiminen tapahtuu siellä, missä myös työ oikeasti tehdään.
RAI-arviointi auttaa tunnistamaan ikäihmisen voimavarat ja tarpeet hoivakodissa. Lue, miten arviointi toimii ja miten voitte olla mukana suunnittelemassa.
Attendo Metsohovissa Raumalla lähihoitaja Karoliina Lehtonen ja Etiopiasta muuttanut Mekdes Samuel työskentelevät työparina. Lue miten työparina työskentely auttaa kansainvälisiä työntekijöitä sopeutumaan hoivakodin arkeen.